Maatalouslomitukset
Maatilatalouden lomituspalvelut kaikilla kotieläintuotantosuunnilla, myös hevostalouden puolella
Jotain minusta... Olen 39-vuotias perheenäiti, ja olen viettänyt koko elämäni kaikenlaisten eläinten parissa. Lapsuuden kotona meillä harjoitettiin pienimuotoisesti lammas- ja vuohitaloutta, ja lemmikkeinä oli lukuisa määrä eri rotuisia koiria, kissoja, kaneja, kanoja, sekä hevosia. Muihin eläintuotantosuuntiin olen tutustunut koulutuksieni kautta. Itselläni on tällä hetkellä koiralaumani lisäksi kaksi kissaa, suomenkarjan lehmä ja lämminveri-hevonen. Nämä kaksi jäljempänä mainittua asuvat muualla, kun oman talon takapihalle omakotitaloalueelle ei saa näin isoja otuksia majoittaa...
Minulla on kokemusta ammattimaisen maatalouden alalta jo vuodesta 1991. Yo-kirjoitusten jälkeen aloitin maatalouskoulun Mikkelissä Otavan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksessa. Valmistuttuani v.1992 intensiivisen harjoittelujakson jälkeen olin eri pituisia jaksoja karjanhoitotehtävissä, kunnes siirryin hevostalouskoulutuksen pariin. Hevostalousyrittäjä- ja apuvalmentajakoulutukset tuli käytyä ja töissä olin ravitalleilla nelisen vuotta kaikkiaan. Vuodesta 1997 olen toiminut maatalouslomittajana Varsinais-Suomen alueella kunnan lomittajana, ja nyt vuodesta 2011 alkaen yksityisenä elinkeinoharjoittajana.
Koulutustaustaa ammattiini liittyen:
v.1991-1992 Otavan maatalousoppilaitos : yo- karjanhoitaja /maatalouslomittaja
v.1994-1995 Pudasjärven ammattioppilaitos : hevostalousyrittäjä
v.1995-1996 Ravitalli Hannu Nyman : apuvalmentaja (ravivalmennus)
Lomitustyöstä muutamia seikkoja:
Teen jonkun verran kunnalle ostopalvelulomituksia, ja koiratarvikekauppa sitoo aika paljon, mutta aikaa kyllä liikenee keikkalomituksiin maatiloille, hevostalleille ja miksei vaikka koirahoitolaankin. Jos esim.hevosesi tarvitsee kuljetusta, kannattaa kysyä jos pääsisin avuksi. Tiedustelut voi tehdä puhelimitse tai sähköpostilla, yhteystiedot löytyvät omalta sivultaan. Työkeikkoja voi muokata halutun mukaisesti tiloille, vaikka vain aamu- tai iltavuoron verran. Myös yli viikon pidemmät jaksot ovat mahdollisia.
Jokainen tila on yksilöllinen, jonka vuoksi kunnollinen työhön perehdyttäminen on eduksi, etenkin uusissa työkohteissa. On erittäin suotavaa, että tilalta löytyy tärkeät puhelinnumerot (eläinlääkäri, huoltomies, jne...), sekä kirjallinen työjärjestys. Myös sairaiden eläinten lääkitysohjeet on oltava kirjallisena, ja lääkityt eläimet on syytä merkitä kunnolla etenkin lypsykarjatiloilla. Näin toimien voimme varmistaa, että työ tilalla sujuu mahdollisimman hyvin, eikä vahinkoja pääse sattumaan.
Veloitus lomitustyöstäni on tuntiperusteinen. Hinta on tällä hetkellä 23,90€ + alv.23%/h. Laskutus jälkikäteen n. 7vrk maksuajalla, ja se tehdään asiakkaan allekirjoituksella hyväksymän työtuntilistan perusteella. Lasku toimitetaan joko postitse tai sähköisesti asiakkaan toivomalla ja ennakkoon sovitulla tavalla.
Kilometrikorvausta peritään yhdeltä edestakaiselta matkalta aina, mikäli työkeikan pituus on alle 2h . Muussa tapauksessa korvauksen periminen suhteutetaan työmatkan ja työtuntien välillä.
Tunti- ja kilometrirajat ovat seuraavat:
alle 5km (yht.0-20km/pvä) = 2h
5-10km (20- 40km/pvä) = 2,5-3h/pvä
10-15km (yht.40-60km/pvä) = 3,5- 4h/pvä
15-20km (yli 60-80km/pvä ) = 4,5- 5h /pvä
20-25km (80-100km/pvä) = 5,5-6h/pvä
25-30km (100-120km/pvä) = 6,5-7h/pvä
Edellinen: Palvelut
Seuraava: Koirahieronta & osteopatia